Poikkeuksellisen kuiva kevät ja alkukesä ovat hillinneet
kotipuutarhureiden istutushaluja. Tänä vuonna monivuotisten kasvien taimien
kysyntä on ollut harvinaisen alhaisella tasolla puutarhamyymälöissä, mikä
kertoo siitä, että paljon istutuksia on jäänyt tekemättä. Nyt sateiden
saavuttua kokoa maahan ovat olosuhteet pihatöille otolliset.



 



Puiden, pensaiden ja perennojen astiataimia voi istuttaa
koko kesän ajan maan jäätymiseen saakka. Kesäistutuksissa käytetään
astiataimia. Ne ovat valmiiksi juurtuneet kasvualustaansa ja jatkavat kasvuaan
häiriintymättä istutuksen jälkeen. Tuuheista ja kasvussa olevista astiataimista
saadaan pihaan nopeasti näyttäviä kasviryhmiä.



 



Kotimaisista taimista riittää valittavaa



Astiataimet ovat ostohetkellä täydessä kasvussa, joten
niiden ulkonäöstä saa helposti oikean kuvan. Kasvutapa, lehdistö ja jopa
kukinta ovat nähtävissä. Tämä helpottaa pihan suunnittelua ja antaa varmuutta
kasvivalintoihin. Kokematonkin istuttaja löytää mieleisensä kasvit.



 



Suomalaisilla taimistoilla riittää hyvin taimia myös
keskikesän kysyntään. Lämpimän alkukauden ansiosta kasvu on ollut vauhdikasta,
joten uutta taimisatoakin on tarjolla poikkeuksellisen aikaisin. Nyt
istutettavat taimet jatkavat varhain ensi keväänä reipasta kasvuaan, sillä ne
voivat  
hyödyntää kevätkostean maan.



 



Vaivatonta istutustyötä



Astiataimia käytettäessä perustustyöt tehdään samalla tavoin
kuin perinteisessä kevätistutuksessa. Istutuskuoppien maa parannetaan huolellisesti.
Riittävästä kastelusta pitää huolehtia, sillä loppukesälläkin voi tulla kuivia
kausia. Kosteassa maassa taimi juurtuu hyvin. Astiataimia ei tarvitse leikata
istutuksen yhteydessä.